SAIMA Helsingin tarina – SAIMA Helsinki

SAIMA Helsingin tarina

 

SAIMA Helsinki - Hävikitöntä ja vastuullista vaatetuotantoa Helsingistä vuodesta 2020


Osta kerran - pidä ikuisesti!

Jos maailmaan tehdään lisää vaatteita, niiden täytyy tuoda siihen myös jotain hyvää. Tästä ajatuksesta syntyi SAIMA Helsinki vaatemerkki, joka lanseerattiin syyskuussa 2020. SAIMA Helsingin kokoelma koostuu ajattomista arjen aarteista - vaatteista, jotka mukautuvat kantajansa tyyliin ja ovat vaatekaapin kulmakiviä.

 

Kaikki tuotteemme valmistetaan alusta loppuun asti liiketilassamme Iso Roobertinkadulla ja pääasiassa vastan tilausten tultua. Joistain tuotteista pidämme mahdollisuuksien mukaan pientä varastoa. Näin toimimalla minimoimme hävikin ja taistelemme ylituotantoa vastaan.

 

Mallistoa ei vaihdeta sesongeittain, vaan sitä uudistetaan esimerkiksi uusilla kankailla tai uudella ajattomalla vaatekappaleella. SAIMA Helsinki henkii Suomen tekstiiliteollisuuden kulta-aikaa, kun “laatu ennen määrää” ja “Made in Finland” -liikkeet vallitsivat kansan keskuudessa. Vaatteemme ovat kauniita ja kestäviä, tulevaisuuden vintageaarteita, jotka kestävät sukupolvelta toiselle.

 

SAIMA Helsinki pukee sinut kauniisti, kestävästi ja vastuullisesti

 

Ekologisuus, eettisyys ja paikallisuus ovat meille sydämen asioita. Tavoitteenamme on olla yritys, joka tarjoaa ketterästi hyviä vaihtoehtoja pikamuodille, mutta viiden euron t-paitaa emme luultavasti koskaan voi näillä arvoilla valmistaa. Haluamme luoda uuden, vastuullisemman ja tehokkaamman toimintamallin muodin tuottamiseen. Tavoittelemme kaikessa tekemisessä läpinäkyvyyttä ja jaamme tietoa vastuullisuudesta myös asiakkaille.

 

Meihin voi olla yhteydessä, jos on epävarma mitoista tai materiaalista. Voimme tarvittaessa lähettää materiaalinäytteitä ja autamme parhaamme mukaan, jotta asiakas saa heti kerralla itselleen sopivan tuotteen eikä verkkokaupan lähetykset kuormita turhaan ympäristöä. Kuitenkin välillä käy niin, että vaate ei istu tai olekaan jostain syystä toivotunlainen. Mielikin voi vain muuttua. Kaikilla tuotteilla on tietysti täysi 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus.